Yhteydenottopyyntö myynnille
Palkanlaskennan ulkoistaminen
Ulkoistamalla palkanlaskennan asiakas pystyy keskittymään tehokkaammin omaan ydintoimintaansa ja sen kehittämiseen. Ulkoistuksen seurauksena kiinteät kulut siirtyvät muuttuviksi kuluiksi, sillä kustannukset määräytyvät työmäärän mukaan ilman suuria kiinteitä kustannuksia. Säästö voi olla jopa puolet itse tuotetun palkkahallinnon kustannuksista.
Palkanlaskenta vaatii ammattitaitoa ja erikoisosaamista. Koulutamme jatkuvasti henkilöstöämme, mikä takaa asiantuntevan ja tehokkaan palvelun sekä laadukkaan lopputuloksen. Hallitsemme yli 50 työ- ja virkaehtosopimusta. Kun palvelu tuotetaan Silta Oy:ssä, asiakas välttyy kalliilta järjestelmäinvestoinneilta. Käytössämme ovat aina nykyaikaiset järjestelmät.
Seuraamme järjestelmällisesti palvelun laatua ja kehitämme toimintatapojamme ja
-prosessejamme. Ulkoistettu palkkahallintopalvelu takaa palvelun häiriöttömän jatkumisen kaikissa tilanteissa.
Palvelun vaivaton käyttöönotto
Ulkoistetun palkkapalvelun käyttöönotto on yksinkertaista. Asiantuntijamme kartoittavat yhdessä asiakkaan kanssa palkkahallinnon nykytilan ja kehitystarpeet sekä määrittelevät vastuunjaon. Asiakkaan yksilöidyt tarpeet ratkaisevat sen, millaiseen kokonaispalveluratkaisuun päädytään. Palkkahallinnon ulkoistaminen Silta Oy:lle voidaan tehdä joko liikkeenluovutuksena tai palvelun siirtona. Silta Oy:lla on toimipaikkoja eri puolilla Suomea.





