Yhtenäinen euromaksualue eli SEPA, Single Euro Payments Area, on maksuliikenteen sisämarkkina-alue. Sen tavoitteena on helpottaa rajat ylittävien elektronisten maksujen tekemistä, yksinkertaistaa ja yhtenäistää prosesseja sekä lisätä kustannustehokkuutta ja kilpailua pankkien välillä. Näkyvin muutos yksityisille ihmisille liittyy uusien IBAN-tilinumeroiden ja BIC-koodien käyttöönottoon.
SEPA:an siirtyminen aiheuttaa muutostarpeita yrityksissä ympäri Eurooppaa. Muutokset on toteutettava lokakuun loppuun mennessä, jonka jälkeen pankit eivät enää ota vastaan muita kuin SEPA-muotoisia XML-maksutiedostoja.
Sillan asiakkaista 99% jo SEPA-ajassa
Yhtenäiseen euromaksualueeseen valmistauduttiin Sillan palkkapalveluissa keväästä 2010 alkaen, ja ensimmäiset Sillan SEPA-käyttöönotot toteutettiin vuosi sitten. Sillan lähes kaikkien asiakkaiden palkkapalvelut saatiin SEPA-aikaan ennen kesää 2011 ja viimeisetkin syksyllä 2011. Näin ollen Sillan palkkapalveluiden asiakkaat voivat olla varmoja siitä, että palkat saapuvat tileille ongelmitta vielä 31.10.2011 jälkeenkin.
Ei alan asiantuntijakaan säästynyt ongelmilta
Ulkoistetun palkkapalvelun tarjoajana Silta toimittaa palkkojen maksuaineistoja käytännössä lähes kaikkiin suomalaisiin pankkeihin. Haasteita SEPA-aikaan siirtymisessä aiheutti erityisesti XML-muotoisen maksusanoman erilaiset vaatimukset. Vaikka XML-muotoisen palkkojen maksutiedoton pitäisi olla SEPA-standardin mukainen, eri pankeilla on tiedostolle kuitenkin erilaisia, toisistaan poikkeavia vaatimuksia ja kuvauksia. Maksusanoman välityskanavasta riippuen pankeilla on myös erilaisia vaatimuksia sen suhteen, mitä merkistöä tiedostossa tulee käyttää.
Sillassa SEPA-aikaan siirtymisen yhteydessä eteen tulleet haasteet ja ongelmat saatiin kuitenkin nopeasti ratkaistuiksi hyvällä yhteistyöllä asiakkaiden, yhteistyökumppaneiden sekä muiden sidosryhmien kesken.

Silta Oy, Helsinki, Mannerheimintie 168, 00300 Helsinki, PL 58, 00301 Helsinki