visual background

Menestyjät hyödyntävät henkilöstönsä voimavarat

Toimarin loppuvuoden reflektointia

24.11.17

Niin meillä kuin monissa muissakin yrityksissä loppusyksy on toimarin kiireisintä aikaa. Tsekataan strategiaa monelta näkökulmalta, varmistetaan loppuvuoden tekemisiä, reflektoidaan vuoden tekemisiä ja mietitään missä on onnistuttu ja missä ei niin hyvin sekä ennen kaikkea mitä niistä voidaan oppia. Lisäksi suunnitellaan seuraavaa vuotta, tehdään business plänejä, taloudellista suunnittelua ja ennen kaikkea hitsataan eri suunnitelmia yhteiseksi agendaksi. Toki tuo suunnittelu ja reflektointi pitää nykyisin olla jatkuvaa ja rullaavaa dynaamista tekemistä, koska vaikka yrityksen tilikausi on tietty määritetty ajanjakso; liiketoiminta, toimintaympäristö, asiakkaat ja ihmiset eivät, eikä heidän tarvitsekaan, miettiä jotain yrityksen sisäisiä suunnitteluperiodeja. Hyvä visio, fiksu suunnittelu ja oikeanlainen elastisuus on kova sana, koska hyvätkään suunnitelmat harvoin toteutuvat ihan sellaisenaan. Keskityn itse hyvin paljon toimitusjohtajana tuohon toimintojen yhteensovittamiseen ja yhteisen agendan rakentamiseen. Johtoryhmän johtamisessa on se positiivinen haaste, että jokaisella on vahva ambitio viedä omalla lautasella olevia asioita eteenpäin ja moni johtoryhmäläinen näkee mielellään juuri omat asiansa prioriteettilistan kärjessä. Tiedän tämän hyvin itse omasta aiemmasta kokemuksesta.

Optimointia vai osaoptimointia

Toisaalta, kun tavoitellaan yrityksen kannalta parasta mahdollista lopputulosta, se että jokainen hakee täydellistä oman alueensa maalia, johtaa pahimmillaan osaoptimoivaan lopputulokseen, jossa vuoden lopulla tilannetta arvioitaessa huomataan, että ihmiset ovat hulluuden rajamailla liiallisista päällekkäisistä tekemisistä, isossa kuvassa homma ei ole edennyt, rahaa ja resursseja on palanut, mutta onpahan johdon oma tsekkilista täynnä. Mikä sitten on riittävästi ja mikä on liikaa, kun viedään korkealla ambitiotasolla uusia juttuja eteenpäin? Uuden tekeminen ei koskaan tapahdu ilman yritystä, erehdystä ja niitä synnytystuskia. Myös jonkinlainen sähellys kuuluu asiaan, halusi sitä tai ei, kun tekemisfunnelin päässä on enemmän ja etenkin uusia asioita kuin ennen. Tässä keskustelu, kuuntelu ja kaverin ymmärrys ovat avainasemassa. Me aloitimme oman toimintamme määrätietoisen kehittämisen vuoden 2016 keväällä ja alussa meidän ihmiset puhuivat, että ennenkin on puhuttu uusista jutuista, mutta eipä ole paljoa tapahtunut. Tänä vuonna ei tuota keskustelua ole ollut vaan pikemminkin päin vastoin. Kun samaan aikaan on uusasiakasputki auennut ja olemme vieneet läpi 14 toinen toistaan vaativampia uusasiakashankkeita ja samaan aikaan tehneet paljon uusia juttuja, alkaa marraskuussa jo monen pohkeita hapottamaan.

Kaoottisuutta vai selkeyttä?

Kasvun rakentaminen samanaikaisesti ”saneeraustöiden” kanssa ja vielä uusia asioita luoden näkyy pahimmillaan ihmisille kaoottisena tekemisenä. Selkeyden, rauhallisuuden ja suunnan näyttämisessä olisimme varmasti voineet olla paljon parempia. Lisäksi pallon pitäminen ilmassa niin, että kaveri ottaa sen käteen ja tietää varmasti mitä sillä pitää tehdä, on asia missä olisimme voineet myös olla fiksumpia. Tämä tuli meille esille Tampereen porukalta. Ihmiset olivat yhtä mieltä tekemisen tärkeydestä, olivat halukkaita oppimaan ja tekemään, mutta emme olleet aina oikealla tavalla osanneet huolehtia, että homma lähtisi toimimaan optimaalisesti. Kiitos meidän Mansesterin ihmisille, hattu käteen toimarille ja tekemään paremmin jatkossa. Olenkin erityisen ylpeä meidän ihmisten osallistumisesta meidän strategian tekemiseen. Meidän yhteistyössä eläkevakuutusyhtiön kanssa tekemässä tutkimuksessa kysyttiin meidän ihmisten tietoisuutta strategiasta ja 84 % kertoi tuntevansa meidän strategian hyvin tai erinomaisesti. Yksi ihminen taisi olla, joka ei tuntenut strategiaa lainkaan. Toki, se että strategia muokkautuu arjessa niiksi pelin kääntäviksi tekemisiksi, vaatii mieltä vielä lisää pinnistelyä.

Lopuksi

Meillä on hienoja perinteitä. Mainittakoon tässä esimerkkeinä palvelusvuosilounas ja vuosittainen joulupuuro kaikilla paikkakunnilla. Pääsen mukaan kumpaankin tapahtumaan ja koen nämä hauskat tapaamiset todella tärkeiksi. Maanantaina kävin lounaalla meidän Turun ihmisten kanssa ja tänään ohjelmassa on Pieksämäen vastaava tilaisuus. Kaverinani minulla oli maanantaina asiakaspalvelujohtajamme Virpi sekä Turusta meidän 20- ja 30-vuotista taivalta alalla juhlineet Tiia, Marja, Kirsti ja Aulikki. Mahtavia siltalaisia. Keskustelimme pääasiassa niitä näitä, mutta alussa tuli jo esille meidän ihmisten hieno tausta. Kaksi edellä mainituista siltalaisista oli entisiä Nokialaisia, yksi oli Raisiolta ja yksi Postilta. Minulle jäi erityisesti mieleen yhden meidän ihmisen kommentti, jossa hän kertoi tehneensä pitkään työtä asiakkaallamme ja kun liikkeenluovutus Siltaan tapahtui, hän näki sen mahtavana mahdollisuutena kehittää omaa ammattitaitoaan ja päästä tekemään työtä talossa, jossa hänen osaamisensa on pääbusiness. Erinomaista suhtautumista muutokseen ja hienoa, että meillä on ihmisiä erilaisilla taustoilla ja hienojen asiakkaidemme sisältä, tuoden hyvää liiketoimintaosaamista myös meille.

Hyvää marraskuuta ja pikkujoulukautta!

Toimitusjohtaja
Tatu Tulokas
tatu.tulokas@silta.fi

LinkedIn
@ttulokas

Palvelemme asiakkaitamme yksilöllisesti, joustavasti ja intohimolla.
Ota yhteyttä!

Jätä kommentti

background form section

Silta palvelee.
Ota yhteyttä.

Ota yhteyttä meihin