Uusi työaikalaki korvaa vuonna 1996 voimaan tulleen lain. Uusi laki hyväksyttiin eduskunnassa 13. maaliskuuta 2019 ja tulee voimaan 1. tammikuuta 2020. Uuden lain tarkoitus on päivittää työaikalaki vastaamaan paremmin työelämän jatkuvaa muutosta. Voimaan tulevan työaikalaki koskee erityisesti henkilöryhmiä, jotka toimivat asiantuntija- ja johtotehtävissä organisaatioissa. Heillä on tähänkin mennessä ollut laajemmat mahdollisuudet päättää työajoistaan. Silti lakia sovelletaan lähtökohtaisesti kaikkiin palkansaajiin (pl. merityö) riippumatta siitä työskentelevätkö he työ- vai virkasuhteessa.

Lain tarkoitus on mahdollistaa yrityksissä joustavat työaikajärjestelyt ja helpottaa työn ja yksityiselämän yhteensovittamista. Uudessa laissa on haluttu ottaa kantaa työnteon paikkariippumattomuuteen ja siksi termi työpaikka on korvattu työntekopaikalla. Laki ottaa kantaa työn muutoksen myötä myös työmatkustamiseen. Laissa matkustamiseen käytetty aika ei ole työajaksi luettavaa aikaa, ellei se samalla ole työsuoritus.

Joustotyöaika

Uutena terminä laissa tulee esiin joustotyöaika. Tällä termillä tarkoitetaan työaikamallia, joka on ajasta ja paikasta riippumatonta. Siksi tämä työaikamalli sopii erityisen hyvin vaativiin asiantuntijatehtäviin, joissa työntekijä itse päättää työajastaan ja työntekopaikastaan. Työnantajan tehtäväksi jää määritellä tehtävät, tavoitteet ja aikataulut.

Joustotyösopimuksessa työntekijällä on mahdollisuus päättää työpäivien pituudesta, mutta ei viikkotyöajasta. Viikkotyöaika saa olla enintään keskimääräisesti 40 tuntia 4 kk ajanjakson aikana.  Joustotyösopimuksessa sovitaan päivistä, jonne työajan voi sijoittaa, viikkolevon sijoittamisesta, mahdollisesta kiinteästä työajasta sekä sovellettavasta työajasta sopimuksen päättymisen jälkeen. Yötyön säännölliseen teettämiseen joustotyötä ei voi käyttää.

Työaikapankki ja liukuva työaika

Laki mahdollistaa työaikapankin käyttöönoton sopimisen kaikilla työpaikoilla riippumatta siitä, onko työnantajalla työehtosopimuksessa työaikapankkia koskevia määräyksiä. Nyt voimassa oleva työaikalaki ei sisällä säännöksiä työaikapankista, vaan niistä on sovittu työehtosopimusten kautta.

Uusi työaikalaki määrittää työaikapankin yhteensovitusjärjestelmäksi, jossa työaikaa, ansaittuja vapaita tai vapaaksi muutettuja rahamääräisiä etuja voidaan säästää ja yhdistää toisiinsa.

Laissa otetaan kantaa myös liukuvaan työaikajärjestelyyn eli kansankielisesti liukumiin. Liukumat lisäävät työntekijöiden työaikajoustoja sekä lisäksi niillä lavennetaan työnantajan ja työntekijän oikeutta sopia keskimääräisen työajan järjestelyistä. Liukumaa käytettäessä uuden työaikalain aikana, työntekijällä on sovituissa rajoissa itsenäinen päätösvalta päivittäisen työajan ja taukojen sijoittamisesta. Vuorokautinen liukuma on neljä tuntia ja enimmäiskertymä 60 tuntia 4 kk seurantajakson päättyessä. Varsinaisen seurantajakson aikana kertymä voi olla suurempikin, kunhan se tasoittuu jakson päättymiseen mennessä.

Jaksotyö ja lepoajat

Jaksotyöllä tarkoitetaan vaihtoehtoa, jossa työantaja järjestää työntekijän työaikaa kahden tai kolmen viikon jaksoissa niin, että säännöllinen työaika on kahden viikon jaksossa max. 80 tuntia ja kolmen viikon jaksossa max. 120 tuntia. Vuorokautisen ja viikottaisen työajan pituutta rajoittavat vain vuorokausi- ja viikkolepoajoista annetut säädökset. 11 tunnin keskeytymätön vuorokausilepo on pääsääntönä jaksotyössä.

Uusi laki sallii jaksotyön käytön työn ja toiminnan mukaan. Tällaisia ovat työt, joita toimintojen jatkuvuuden vuoksi on tehtävä 24 tuntia vuorokaudessa tai pääosan vuorokaudesta seitsemänä päivänä viikossa. Laissa on edelleen luettelo siitä, missä töissä työnantaja voi päätöksellään valita työaikamuodoksi jaksotyön.

Yötyö

Uudessa laissa yötyön käyttöala laajenee, sillä sen piirissä voi olla mm. työt, joissa työaika voidaan järjestää kahden tai kolmen viikon jaksoihin. Vuorotyötä voidaan myös teettä yötyönä.

Osa-aikatyö ja lisätyösuostumus

Uudessa työaikalaissa työnantajalla on oikeus teettää kiinteää työaikaa noudattavalla työntekijällä lisätyötä vain, jos työntekijä antaa siihen suostumuksensa. Näin toimitaan, jos lisätyöstä ei ole sovittu työsopimuksessa erikseen.

Jos sen sijaan työntekijä noudattaa vaihtelevaa työaikaa, työntekijä on annettava suostumus lisätyöhön kutakin kertaa varten erikseen tai lyhyehköksi ajaksi kerrallaan. Jos työntekijä antaa suostumuksen, ei lisätyöstä ole oikeutta kieltäytyä.

Laki määrittää, että vaihtelevasta työajasta saa sopia vain, jos työnantajan työvoiman tarve vaihtelee. Lisäksi vähimmäistyöaikaa ei saa työnantajan aloitteesta sopimia pienemmäksi kuin työvoiman tarve edellyttää.