1 minuutin luku

Administer Sillan uudeksi omistajaksi

Administer Sillan uudeksi omistajaksi

Sähköisen taloushallinnon asiantuntijayhtiö Administer ostaa Sillan koko osakekannan. Silta Oy:stä tulee tytäryhtiönä osa Administer-konsernia, mutta se säilyttää nykyisen nimensä ja brändinsä. Sillan johto ja noin 270 työntekijää jatkavat tehtävissään ja Sillan työntekijöiden työantajana säilyy muutoksessa Silta. 

Kattavasti taloushallinnon palveluja tarjoava Administer-konserni teki viime vuonna 20 miljoonan euron liikevaihdon ja konsernilla on 400 työntekijää. Yrityskaupan myötä yhteenlaskettu liikevaihto kasvaa kuluvana vuonna noin 50 miljoonaan euroon ja työntekijöiden lukumäärä lähes seitsemäänsataan. Kaupan myötä Administer-konsernista tulee monipuolinen talous- ja henkilöstöpalveluja tarjoava kokonaisuus, joka on vahva toimija kaikissa asiakaskokoluokissa. 

Uuden Administerin muodostavat Administer Oy, joka tarjoaa sähköisiä tilitoimistopalveluja asiakkailleen ja suuria taloushallinnon asiakkaita palveleva Administer Partner sekä nyt perheeseen liittyvä Suomen palkka- ja HR-palveluita tarjoava yhtiö Silta Oy ja Silta Eesti OÜ. 

Administer on vuonna 1985 perustettu kotimainen perheyritys, jonka toimitusjohtajana on toiminut vuodesta 1994 asti yrityksen perustajan poika Peter Aho.

”Yrityskaupan myötä Administer vahvistaa palkanlaskennan ja HR-palveluiden osaamistaan ja nousee Suomen suurimmaksi palkkapalveluyhtiöksi. Kovaa vauhtia kasvava Administer ja Silta ovat kumpikin panostaneet vahvasti palkkapalveluiden kehittämiseen. Jatkossa luomme yhdessä uusia laadukkaita ja teknisesti edistyneitä palveluita, joilla voimme tukea laajan asiakaskuntamme liiketoimintaa”, toteaa Administerin toimitusjohtaja ja pääomistaja Peter Aho.

”Yhdistämällä voimamme ja osaamisemme Administer-konsernin kanssa voimme viedä palkka- ja HR-palvelut aivan uudelle tasolle. Voimme myös tarjota asiakkaillemme Administerin laajoja taloushallintopalveluja ja hyödyntää yhdistymisestä syntyvää synergiaetua”, sanoo Silta Oy:n toimitusjohtaja Tatu Tulokas.

 

Lisätietoja

aho-2
Peter Aho
toimitusjohtaja
+358 40 501 3661
peter.aho@administer.fi 
Administer Oy