Uutiset

KTM Tatu Tulokas Sillan uudeksi toimitusjohtajaksi

Sillan uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu KTM Tatu Tulokas, joka aloitti tehtävässään 1.12.2015. Siltaan Tulokas siirtyi terveyspalveluita tarjoava...

Tule tapaamaan meitä Esimies & Henkilöstö 2015 –tapahtumaan

Osallistumme Esimies & Henkilöstö 2015 – tilaisuuteen 23. – 24. syyskuuta omalla puheenvuorolla ja messuosastolla. Tilaisuus järjestetään Messukeskuks...

Inhan Tehtailla saavat alkunsa huolettomat veneilykokemukset

Inhan Tehtaat Oy on Euroopan suurin alumiiniveneiden valmistaja. Yhtiö valmistaa Buster –merkkisiä alumiiniveneitä sekä rautateiden kiskonkiinnittimiä...

Yrityksesi menestyscocktail

Suomalaisten yritysten on tehtävä entistä enemmän tehokkaampaa työtä pärjätäkseen tulevaisuudessa ja nostaakseen oman bisneksensä tasaisesta kehitykse...

Otava-konsernissa tehdään hyvää kustannustoimintaa afäärin keinoin

Otsikko kertoo Otava-konsernin määrittelemästä liiketoimintatavoitteesta yli 120 vuotta sitten. Vuosien myötä bisnes on kasvanut ja laajentunut siten,...

Danske Bank palvelee yli miljoonaa suomalaista

Danske Bankilla on mittava kokemus asiakkaidensa pankkiasioiden hoidosta. Suomessa pankin historia ulottuu vuoteen 1887 saakka, ja tänään se on osa yh...

HR on kyvykäs bisneksen kumppani

Recover Finland on pohjoismaiden johtava vahinkosaneeraus- ja korjausrakentamisen konserni. Henkilöstöjohtaja Corinna Vahtera näkee, että henkilöstöha...

Sanoma-konserni valitsi Sillan ulkoistuspalvelut

Sanoma-konsernin kanssa allekirjoitettu sopimus sisältää Sillalle ulkoistetun palkka- ja raportointipalvelun sekä Tiima-pääkäyttäjäpalvelun. Lisäksi S...