16.09.15

Tule tapaamaan meitä Esimies & Henkilöstö 2015 –tapahtumaan

Osallistumme Esimies & Henkilöstö 2015 – tilaisuuteen 23. – 24. syyskuuta omalla puheenvuorolla ja messuosastolla. Tilaisuus järjestetään Messukeskuksessa, Helsingissä.

Esimies & Henkilöstö 2015 on tarkoitettu kaikille esimiestyön ja henkilöstöratkaisuiden parissa työskenteleville ammattilaisille. Kaksipäiväinen kohtaamispaikka tarjoaa kävijöille verkostoitumista, mielenkiintoisia puheenvuoroja johtamisesta, henkilöstötyöstä ja työhyvinvoinnista sekä antaa kattavan kuvan alan uusimmista ja tärkeimmistä palveluista, tuotteista ja ratkaisuista. Tule kehittämään osaamistasi ja hakemaan inspiraatiota suomalaisilta ja ulkomaalaisilta ammattilaisilta!

Tervetuloa kuuntelemaan puheenvuoroamme!

Aiheena: " Digiesimies ja robotti-HR – työkykyjohtamista uudella tavalla."
Aika ja paikka: Keskiviikko 23.9. klo 11.00-11.45, paikkana HR-lava

Puhujina:

Tomi Hussi, Etera. KTT erikoisalueena aineeton pääoma ja tietämyksen johtaminen. Työskennellyt aiemmin mm. Työterveyslaitoksella sekä OP-Pohjolassa.

Petteri Laine, Silta Oy. LitM, vastaa Silta Oy:ssä työkykyjohtamisen liiketoiminnan kehittämisestä. Aiemmin toiminut Excenta Oy:ssä sekä OP-Pohjolassa.

Tule myös tutustumaan osastoomme 4 b 35

Osastomme sijaitsee HR-lavan läheisyydessä. Tervetuloa tapaamaan meitä ja osallistumaan kilpailuumme. Arvomme osastollamme käyneiden kesken kaksi työkykyanalytiikan sparraustilaisuutta.

Kyseessä on puolen päivän sparraustilaisuus työkykyanalytiikan kehittämisestä organisaatiossanne:

  • Millä tekijöillä tuottavuutta johdetaan?
  • Mitä välineitä HR ja esimiehet tarvitsevat?

Tilaisuudessa kuulet vinkit konkreettisista toimenpiteistä, joilla automatisoidut prosessit tukevat HR-työtä liiketoiminnassa.

Rekisteröidy etukäteen

Voit rekisteröityä tilaisuuteen tästä. Osallistuminen on maksutonta.

Lisätietoja tilaisuudesta

Tutustu mm. seminaariohjelmaan ja näytteilleasettajiin täällä.