22.09.20

Uusi Silta Oy:n hallituksen puheenjohtaja: Pahin muutoksen este on väärä asenne

Kai Myllyneva aloitti hallituksen puheenjohtajan tehtävät palkkahallintoon erikoistuneessa Sillassa elokuun alussa. Pitkään stabiilina olleella alalla on muutama suuri ja paljon pieniä toimijoita, pääasiassa kirjanpitoyrityksiä. Nyt Myllyneva aikoo laittaa kiihdytysvaihteen päälle.

artikkeli_kai-myllyneva_1920x1080_2

Myllyneva hyppäsi jo nuorena yrittäjäksi ja on sitä edelleen. Vuosien aikana hän on perustanut viisi yritystä, joista on sittemmin myynyt kaksi eteenpäin.

“Koen olevani mieleltäni enemmän yritysjohtaja kuin yrittäjä. Tavoitteeni olivat yritysmaailmassa nuorena opiskelijapoikana. Näin se kohtalo vie, polut voivat aina olla toisen näköisiä kuin alun perin oli suunnitellut.”

Molemmat myydyt yritykset ovat johtamiseen, erityisesti henkilöstöjohtamiseen erikoistuneita konsulttiyrityksiä.

“Tässä mielessä myös Sillan liiketoiminta on ollut koko ajan lähellä. Tämä on minulle enemmän kuin tuttu maailma. Yrityskauppojen välillä olin “oikeissa töissä” pörssiyhtiön johtoryhmässä, jossa vastasin henkilöstö- ja muusta hallinnosta.”

Viimeiset kolme vuotta Myllyneva on jatkanut yrittäjyyttä yhden miehen konsulttiyrityksessään. Nykyisin häntä kuvaa parhaiten työnimike hallitusammattilainen.

Sitouttaja ja kuuntelija

Myllyneva on ollut Sillan hallituksen jäsen tammikuusta 2019 ja hallituksen puheenjohtaja elokuusta 2020 alkaen. Hänet tunnettiin yhtiön omistajakaartissa entuudestaan.

"Taustani varmasti kiinnosti, sillä olen ollut pitkään johtamisen saralla monenlaisissa rooleissa. Minulla on erityisesti henkilöstöjohtamisen syväosaamista, joka kiinnosti yhtiön omistajia. Tiedettiin, millaisesta hepusta on kyse."

Myllyneva kokee olevansa kuuntelija ja sitouttava puheenjohtaja.

"En halua sanoa aina viimeistä sanaa ja olla aina äänessä, vaan pikemminkin johdattelen keskustelua. Noudatan samoja periaatteita kuin olen noudattanut omissa yrityksissäni. Hyvällä suunnittelulla, riittävällä harkinnalla asiat on paremmin toteutettavissa ja johdettavissa. Näin päästään tavoitteisiin, joihin tähdätään.”

Tämän vastakohtana on hapuileva toiminta, jonka suunta vaihtuu koko ajan.

“Haluan luoda sellaisen toimintaympäristön hallitukseen, että pystymme kehittymään. Yksikään hallitus ei ole koskaan valmis. Niin kuin organisaatiot kehittyvät, on hallituksenkin kehityttävä. Hallituksen tehtävä on auttaa toimivaa johtoa sekä ajaa omistajan ja yhtiön asemaa”, tiivistää Myllyneva hallituksen merkityksen.

Toimitusjohtajan sparraaja

Myllyneva on luonut omien sanojensa mukaan toimitusjohtajan ja itsensä välille yhteyden avoimeen vuoropuheluun. He voivat soittaa toisilleen asiassa kuin asiassa.

“Olemme viikoittain yhteydessä. Minun roolini toimitusjohtajan suuntaan on olla sparraaja.”

Puheenjohtaja painottaa, että hallituksen on toimittava niin hyvin, että sillä on aidosti lisäarvoa yhtiölle. Hänen mielestään hyvä hallitustyöskentely syntyy yksilöistä, mutta ennen kaikkea sisäisestä dynamiikasta. Hallituksessa on oltava erilaista osaamista ja yksilöillä erilaisia taustoja, jotka on nivottava yhteen.

Sillan hallituksesta löytyy alan osaamista sekä näkemystä hyvin erilaisista yrityksistä, jotka edustavat eri toimialoja ja kokoa.

“Hallituksessa on kokemusta sekä menestystarinoista että niistä, jotka eivät ole menestyneet. Nämä tuovat kokemusta ja näkemystä, miten eri tilanteet hoidetaan. Sillalla on useita henkilöitä, joilla on pitkä kokemus sopimusasioista.”

Yritysjärjestelyt tulevat aina hallitukseen käsiteltäväksi. Myös näistä löytyy vahva osaaminen Sillan hallituksesta.

Onko Silta tekemässä yritysjärjestelyitä? Kysymykseen Myllyneva vastaa, että päivittäisessä työssä orgaaninen kasvu on tärkein, mutta laput silmillä Silta ei mene yritysjärjestelyjen suhteen.

“Mihinkään ei ole kirjattu, että Sillan olisi kasvettava yritysjärjestelyiden kautta, mutta tämä on ehdottomasti yksi vaihtoehto. Koko ajan tietysti katsellaan, mitä ympärillä tapahtuu.”

Sillan toimiala on ollut Myllynevan mukaan jo pitkään stabiili ja rauhallinen.

“Tämä on minun näkemykseni, kun vertaan sitä muihin toimialoihin. Tällä toimialalla on toki tapahtunut koko ajan – ja tulee tapahtumaan järjestelyitä.

Korona saattaa kiihdyttää yritysjärjestelyitä, sillä saattaa käydä niin, että yhtiöt luopuvat tietyistä liiketoiminta-alueistaan. Tässä kohtaa pitää olla herkkänä.”

Silta jatkaa kasvupolullaan sekä vahvistuu sektoreilla, joilla yritys tällä hetkellä operoi.

Kiihdytysvaihde päälle

“Olemme aidosti kasvuyhtiö. Toimialan eturivissä katsomme alan digitalisaatiota. Palkanmaksun on toimittava takuuvarmasti. Tämän vuoksi digitalisaatiota ei voi kokeilla, sen on toimittava. Moni asia, jota tehdään nykyisin, voi naurattaa kymmenen vuoden päästä. Ai, noinko me ennen tehtiin”, viittaa Myllyneva digitalisaatioon.

Kymmenen vuoden päästä tekoäly, älykäs automaatio ja robotiikka ovat varmasti muuttaneet toimialaa. Tämä voi vaikuttaa sekä työntekijöiden määrään mutta ennen kaikkea osaamiseen.

"Toivon, että muutos on hallittavissa, eikä siitä tule liian jyrkkää. Muutoksen suurin ongelma on se, että ihmiset eivät pysy sen mukana. Ihmiset pysyvät muutokset mukana ja kouluttautuvat. Tärkeintä on kuitenkin oikea asenne, jonka puute on usein muutoksen tärkein este.”

Kilpailijoiden bisnesmallit ovat Myllynevan mukaan kaikilla hyvin samankaltaiset.

“Alalla on muutama iso peluri ja paljon pieniä. Kärjistäen voisi sanoa, että keskisuuret puuttuvat kokonaan. Pienet tilitoimistot tekevät sivutyönään sitä, mitä Silta tekee päätyönään. Sillalla on vahva asema omalla pelikentällään. Tässä tulemme vahvistamaan omaa asemaamme.”

Fokus palkkahallinnossa

Pakka on kasassa ja meillä on hyvät lähtökohdat lähteä kiihdyttämään kasvua.

Silta eroaa keskeisistä kilpailijoistaan siten, että se keskittyy palkkahallintoon. Silta ei hae kasvua tarjoamalla mahdollisimman paljon erilaisia palveluita.

“Se on meidän fokus ja muut toiminnot ovat palkkahallintoa tukevia toimintoja. Emme ole sekatavarakauppias, joka huseeraa kaikilla mahdollisilla alueilla, vaan tarjoamme palveluita, joista asiakkaamme saa aidosti lisäarvoa.”

Tämä liittyy myös Myllynevan omaan johtamisfilosofiaan: Tiedä, mitä teet ja usko itseesi. Siitä seuraa menestys.

“Olen analyyttinen, mikä tarkoittaa, että haluan ennen isoja päätöksiä faktat pöytään. Sen jälkeen tiedämme suunnan, minne olemme matkalla – ja sinne me mennään. Kun johdolla on selkeä näkemys suunnasta, luo se yritykseen turvallisuutta ja vakautta."

New Call-to-action