Uutiset ja blogi

Silta on Suomen paras myyntiorganisaatio -kilpailun voittaja

Kirjoittanut Silta | 16.3.2021 13:45



Suomen parhaan myyntiorganisaation tittelin 2020 voitti suomalainen palkanlaskennan ja HR-palveluiden asiantuntijayritys Silta. Tittelistä kilpailtiin tänä vuonna jo 11:ttä kertaa.

Voittaja valittiin kolmivaiheisen arvioinnin perusteella. Kilpailussa arvioitiin yritysten myyntistrategiaa, myynnin johtamista, myyntityötä, asiakasosaamista sekä myynnin prosesseja ja työkaluja. Asiantuntijoista koostuvalta raadilta Sillan myyntiorganisaatio sai erityiskehuja seuraavista osa-alueista:

●Onnistunut digitaalisten ratkaisujen käyttö
●Oppiva organisaatio
●Asiakasosaaminen
●Myynnin ja markkinoinnin yhteistyö
●Valmentava ote organisaatiossa
●Esimiestyöskentely
●Resilienssi, jolla tarkoitetaan, että kriittinen palaute ei haittaa työtä, vaan toimintaa kehitetään palautteen pohjalta.

“Tuotteen ja palvelun pitää olla kunnossa, mutta ihmiset tämän homman ratkaisevat. Mikään yritys ei pärjää ilman loistavaa tiimityötä. Fiilis on tiimissä tärkeää. Jokaisen pitää tuntea, että omalla työllä on merkitystä ja siihen pääsee vaikuttamaan”, Sillan myyntijohtaja Janne Knuutinen korostaa tiimin merkitystä.

Johtamisen pitää Knuutisen mukaan olla avointa, rehellistä ja erilaiset persoonat huomioon ottavaa.

“Into, palo ja halu kehittyä sekä etsiä jatkuvasti uusia myynnin ja markkinoinnin keinoja on ratkaisevaa, eikä pidä unohtaa huumorin merkitystä”, innostaa Knuutinen.

Knuutisen mukaan pelkkä asiakkaiden kuuntelu ja se, että pystyy tarjoamaan palveluja todelliseen tarpeeseen eivät riitä. Asiakkaille on pystyttävä tarjoamaan näkemyksellisyyttä.

“Jokainen menestyvä organisaatio tarvitsee erinomaisia kumppaneita rinnalleen. Hyvästä kumppanuudesta hyötyvät molemmat. Markkinointiyhteistyökumppani Avidlyn kanssa kehitämme markkinointia ja myyntiä käsi kädessä. Molemmilla on sama määränpää”, kehuu Knuutinen.

Suomen paras myyntiorganisaatio -kilpailu on järjestetty vuodesta 2010. Kilpailun tavoitteena on edistää myyntikulttuuria ja lisätä myyntityön arvostusta Suomessa. Kilpailun järjestämisestä vastaa Haaga-Helia ammattikorkeakoulu. 

Lisätietoja:
Janne Knuutinen, myyntijohtaja
Silta Oy
040 184 6543

Silta Oy on suomalainen palkanlaskennan ja HR-palveluiden asiantuntijayritys, jonka kautta
yli 100 000 suomalaista saa palkkansa luotettavasti ja täsmällisesti tililleen joka kuukausi.
Yhtiö on perustettu vuonna 2001 ja se työllistää noin 300 asiantuntijaa Helsingissä, Turussa,
Tampereella, Pieksämäellä ja Tallinnassa. Silta on osa Administer-konsernia. Silta.fi