Kuehne+Nagel

kuehne-nagel-logo

  • yksi maailman johtavista ja arvostetuimmista huolinta- sekä logistiikkayrityksistä, jonka historia ulottuu vuoteen 1890
  • työllistää maailmanlaajuisesti noin 82 000 logistiikan ammattilaista yli 1300:ssa toimipisteessä
  • yrityksen Suomen pääkonttori sijaitsee Vantaalla

Lähtökohta

Yhteistyö Kuehne+Nagelin kanssa alkoi keväällä 2015.  Kuehne+ Nagelin talousjohtaja Jari Nurmi kertoo, että yhtiö haki yhteistyöstä strategista kumppanuutta ja proaktiivisuutta. Tähän Silta sopi vankan kokemuksensa ja osaamisensa ansiosta.

Ratkaisu

Kuehne+Nagel on tehnyt Sillan kanssa yhteistyötä palkkaulkoistuksessa, palkkapalveluissa sekä henkilöstöjohtamisen eri osa-alueilta. 

Palkkapalvelun lisäksi Kuehne+Nagel hakee Sillalta näkemystä ja kokemusta omien prosessiensa ja toimintatapojensa kehittämiseen ja toiminnan tehostamiseen.

Kuehne+Nagelia palvellaan Sillan Pieksämäen palvelukeskuksesta.

Ota yhteyttä myyntiin

Omat palkat ja asiakaspalvelun yhteystiedot löydät tästä.