Polygonin talous- ja HR-johtaja: Olen erityisen tyytyväinen rakentavaan yhteistyöhön

polygon-logo

Polygonin ja Sillan yhteistyö alkoi jo 2013, kun Polygonilla oli tarve löytää luotettava ja asiantunteva kumppani palkkahallinnon ja sen prosessien kehittämiseen.

Polygonin talous- ja HR-johtaja Marja Sarén Rämön mukaan heille on ollut tärkeää, että uudet käytännöt otetaan nopeasti käyttöön. Palkanlaskennan ulkoistus onkin tuonut Polygonille mukanaan laadukkaan palkkahallinnon ja jatkuvan prosessien kehitystyön.

– Voimme luottaa siihen, että palkkapussi- ja  laskelmat tulevat ajantasaisesti ja oikein työntekijöille.

Polygon on ollut erityisen tyytyväinen rakentavaan yhteistyöhön Sillan kanssa.

– Kahdeksan vuoden matkalle on toki mahtunut vaikeitakin hetkiä, mutta asiantuntijuudella ja ratkaisukeskeisellä asenteella olemme pystyneet kaikki ongelmat ratkomaan yhdessä, Sarén-Rämö painottaa.

Arvostan myös palkanlaskijoiden asiantuntijuutta ja ammattitaitoa. Meillä on ollut onni saada hyvät ja asiantuntevat palkanlaskijat, joiden palvelualttius on ollut todella loistava.

Säännöllisissä yhteistyö- ja seurantapalavereissa Silta tuo esiin uusia käytäntöjä, prosesseja ja ideoita, joilla sujuvoitetaan palkanlaskentaa.

– Palaverit ovat olleet todella hedelmällisiä, Sarén-Rämö kiittää.

Katso videolta Polygonin ajatukset yhteistyöstämme

Polygon on maailmanlaajuinen kiinteistövahinkojen asiantuntijayritys, jonka palvelut liittyvät kiinteistöjen vesi- ja palovahinkoihin sekä olosuhdehallintaan ja sisäilmapalveluihin. Vuonna 2020 Polygon Finlandin liikevaihto oli 34,4 miljoonaa euroa ja yhtiö työllisti 303 henkilöä.

Haluatko tietää lisää Sillan palkkapalveluista?

Lue lisää palkkapalveluista

Ota yhteyttä myyntiin

Omat palkat ja asiakaspalvelun yhteystiedot löydät tästä.