1 minuutin luku

Helppokäyttöinen mobiilipalkka kulkee aina mukana

Helppokäyttöinen mobiilipalkka kulkee aina mukana

Sillan mobiilipalkkapalvelu Simo on kerännyt pelkästään viimeisen puolen vuoden aikana noin 1000 uutta käyttäjää joka kuukausi. Suosion taustalla piilee palvelun helppokäyttöisyys ja asiakkaita kuunnellen tehty kehitystyö.

Simosta löytyvät kaikki samat tiedot kuin verkkopalkkapalveluista, mutta niihin verrattuna Simo on yksinkertainen ja nopea käyttää. Simon voi ladata maksutta Applen tai Googlen kaupasta ja ottaa vaikkapa testikäyttöön, jos yritys ei vielä ole sitä tarjonnut työntekijöilleen. Käyttöönottotunnistautumisen jälkeen Simoa käytetään joko PIN-koodilla tai sormenjälkitunnisteella.

 Simon suosituin ominaisuus on tietysti oman palkkalaskelman tarkistus. Mutta Simon kautta voi myös lähettää palkanlaskentaan uuden verokortin kuvana tai pdf-muodossa. Jos sairastuu, Simo toimittaa lääkärintodistuksen palkanlaskentaan, jos työnantaja on ottanut toiminnallisuuden käyttöön. Simosta näkee toki paljon muutakin: tulorajan täyttymisen, jäljellä olevat lomapäivät sekä oman tilinumeron, jos vaikka tarvitsee tätä tietoa johonkin muuhun yhteyteen.

Työnantaja hyötyy siitä, että työntekijät käyttävät Simoa. Esimerkiksi verokortit kulkevat Simon kautta suoraan Sillan palkanlaskentaan ilman turhia välikäsiä. Yrityksessä, missä on satoja työntekijöitä, tämä todella vähentää yrityksen omien työntekijöiden työkuormaa.

Palvelukehitystä asiakasta kuunnellen

3–4:n appiin tulleen palkkalaskelman jälkeen käyttäjä saa Simolta palautekyselyn. Keräämme palautetta ja kuuntelemme asiakkaita aika herkällä korvalla. Mikäli vain mahdollista, pyrimme huomioimaan asiakkaiden esittämiä kehitystoiveita.

Yksi asiakkailta tullut kehitystoive oli Kirjaudu ulos -näppäimen lisääminen. Simo on täysin tietoturvallinen ja epäaktiivinen käyttäjä kirjautuu ulos sovelluksesta nopeasti, erillinen Kirjaudu ulos -painike vahvistaa asiakkaan tietoturvakokemusta. Tämä painike on tullut asiakkaiden käyttöön jo kesäkuun lopulla.

Simon aktiivinen kehittäminen on aiheuttanut sen, että kaikilla käyttäjillä ei ole aina tuoreinta versiota käytössä. Käyttäjä saa jatkossa ilmoituksen, kun uusi versio on ladattavissa.

Kuitit palkanlaskentaan Simon kautta?

Turusella on selkeitä ajatuksia Simon tulevaisuudesta ja uusista kehitysstepeistä.

Yksi tärkeä kehitystavoite on lisätä Sillan ja työntekijän suoraa viestintää niin, että yhä useampi yrityksen HR-henkilö voisi keskittyä itselleen mielekkäisiin tehtäviin sen sijaan että toimii välikätenä palkanlaskentaan liittyvissä keskustelussa.

Suunnitteilla on myös matkalaskujen tekemistä helpottavia toiminnallisuuksia. Kun alkuperäisiä kuitteja ei enää nykyään tarvitse toimittaa, kuitista voisi ottaa kuvan ja lähettää se Simon kautta omalle palkanlaskijalle, hän pohtii.

Miten saan Simon käyttööni?

1. Voit ladata Simon maksutta käyttöösi Applen tai Googlen kaupasta. Voit testata appia, vaikka työnantajasi ei ole ottanut palvelua käyttöön.

app-store-dl google-play-dl

2. Vinkkaa työnantajaasi palvelusta.

3. Jos mitään ei tapahdu, lähetä meille viesti niin viemme asiaa eteenpäin.