EU:n tietosuoja-asetus voimaan keväällä 2018

EU:n tietosuoja-asetus voimaan keväällä 2018

EU on päivittänyt asetuksia henkilötiedon käsittelystä erilaisissa palveluissa. Uudet asetukset tulevat voimaan huhtikuussa 2018. Silta on omalta osaltaan käynnistänyt selvitystyön asetuksen vaikutuksista ulkoistettuihin palveluihin, joissa käsitellään henkilötietoja. Selvitystyö jatkuu ensi vuoden puolelle, jolloin tulemme tiedottamaan asiakkaitamme tarkemmin heidän vastuistaan kokonaisuudessa.

Asetus ottaa kantaa eri toimijoiden rooleihin

Asiakas toimii päävastuullisena henkilötietojen rekisterinpitäjänä ja Silta kumppaneineen puolestaan toimivat henkilötietojen käsittelijänä. Selvityksessä tullaan ottamaan kantaa sekä asiakkaan että Sillan ja Sillan kumppaneiden rooleihin kokonaisuudessa. Oleellista asetuksessa on tiedon elinkaaren hallinta, tiedon syntymisestä sen poistamiseen.

Tiedotamme asiakkaitamme seuraavista vaiheista kevään 2017 aikana.