1 minuutin luku

Toni Leppänen aloittaa Sillan toimitusjohtajana 1.5.2023

Toni Leppänen aloittaa Sillan toimitusjohtajana 1.5.2023

 

Silta Oy:n toimitusjohtajana aloittaa Toni Leppänen Kimmo Herrasen siirtyessä Administer Oyj:n toimitusjohtajaksi 1.5.2023 alkaen.

- Toni Leppänen nauttii koko Silta-organisaation, hallituksen ja minun luottamusta ja oli helppo valinta Sillan toimitusjohtajan tehtävään. Toni Leppänen on Silta-uransa aikana osoittanut rautaista kehittämisotetta. Uskon, että hän jatkaa hyvän kehityksen eteenpäin viemistä, jota hän on ollut toteuttamassa ja ideoimassa osana Sillan johtoryhmää. Olemme myös konsernissa ylpeitä siitä, millaisia kehittymismahdollisuuksia ja urapolkuja voimme tarjota osaaville ihmisille, sanoo Sillan toimitusjohtajan tehtävästä väistyvä Kimmo Herranen.

Sillan tavoite on olla toimialan paras yritys, jossa on parhaat asiantuntijat, parhaat työkalut ja prosessit sekä paras yrityskulttuuri tehdä töitä.

- Olen todella kiitollinen luottamuksesta ja lähden innolla johtamaan Sillan huippuammattilaisia. Silta haluaa vahvistaa asemaansa markkinajohtajana ja olla hienoille asiakkaillemme paras mahdollinen luottokumppani. Sillan visio 2030 on yhdessä Kimmo Herrasen johdolla määritelty ja jatkamme yhdessä matkaamme kohti tätä. Tulemme myös jatkossa tekemään paljon työtä tekemistämme sujuvoittavan kehittämisen parissa. Haluamme että asiantuntijoillamme on mahdollisimman paljon aikaa käytettävänä asioihin, jotka vaativat eniten asiantuntemusta, sanoo Toni Leppänen.

Silta on suomalainen palkanlaskennan ja HR-palveluiden asiantuntijayritys, jonka kautta yli 100 000 suomalaista saa palkkansa luotettavasti ja täsmällisesti tililleen joka kuukausi. Silta palvelut sopivat erityisesti suurille ja keskisuurille yrityksille. 

Konsernissa tehtiin samalla muita johtoryhmämuutoksia. Lue koko yhtiötiedote täältä.

Silta Oy on osa Administer-konsernia, joka on suomalainen vuonna 1985 perustettu talous- ja palkkahallinnon palveluja, konsultointipalveluja, ohjelmistopalveluja sekä henkilöstövuokrausta tarjoava yhtiö. Asiakkainamme on kaikenkokoisia organisaatioita pk-yrityksistä suuryrityksiin sekä kuntiin. Tavoitteenamme on uudistaa talous- ja palkkapalvelujen markkinoita kehittämällä uutta teknologiaa ja uusia ratkaisuja. Olemme liikevaihdolla mitattuna yksi suurimmista taloushallintopalvelujen sekä HR- ja palkkahallintopalvelujen tarjoajista Suomessa. Vuonna 2022 liikevaihtomme oli 53 miljoonaa euroa ja työllistimme noin 700 taloushallinnon ammattilaista.