Siltasi sujuvampaan arkeen.

Silta on suomalainen palkanlaskennan ja HR-palveluiden asiantuntijayritys, jonka kautta yli 100 000 suomalaista saa palkkansa luotettavasti ja täsmällisesti tililleen joka kuukausi.

Palvelumme

Jos ihan tarkkoja ollaan,
ulkoistaminen on sisäistämistä.
Sisäistäminen on hallinnan hallintaa. 

Kyllä: olemme erityisen hyviä laskemaan palkkoja. Mutta emme tyydy siihen – yhdessä kumppaniemme ja asiakkaidemme kanssa uudistamme aktiivisesti tapoja, joilla palkanlaskentaa tehdään. Innostumme herkästi robotiikan ja tekoälyn kaltaisten teknologioiden tarjoamista uusista mahdollisuuksista. Kehitämme aktiivisesti omia työtapojamme ja rakennamme entistä sujuvampaa arkea yhdessä asiakkaidemme kanssa. Haluamme, että asiakkaamme voivat olla murehtimatta palkanlaskentaa ja keskittyä omaan työhönsä. Silloin me olemme tyytyväisiä.

Tavoitteemme on olla alamme mukavin työpaikka. Meillä jokainen asiantuntija on arvostettu omana itsenään. Vaalimme työntekijöitämme – he ovat tärkein kilpailuetumme rakentaessaan osaamisellaan ja asenteellaan asiakkaiden luottamusta meitä kohtaan. Siksi meille on tärkeää tarjota jatkuvasti myös kehittymismahdollisuuksia osaajillemme.

Hyvä tai paha, meidän tarinassamme kaikki saavat palkkansa. Oikein laskettuna. Ja aina pieni pilke silmäkulmassa.

 

 

 

Silta pähkinänkuoressa

Perustettu: 2001
Liikevaihto: 24 miljoonaa euroa (2022)
Toimipaikat: Helsinki, Turku, Tampere, Pieksämäki ja Tallinna
Henkilöstö: 300 asiantuntijaa

Silta_logo_WHITE

administer_group-logo-black-RGB

Olemme osa Administer-konsernia, joka koostuu kuudesta asiantuntijatalosta:

Administer Oyj tarjoaa moderneja digitaalisen taloushallinnon palveluita, Adner Oy on keskittynyt suurasiakkaiden talousprosesseihin, Kuntalaskenta Oy palvelee erityisesti kuntia ja yhteisöjä, EmCe Solution Partner Oy tuottaa talous- ja palkkahallinnon ohjelmistopalveluja, Econia Oy tarjoaa taloushallintopalveluja sekä kansainvälisiä asiantuntijapalveluita ja Silta Oy tarjoaa puolestaan palkkahallinnon ja henkilöstöhallinnon palveluja. Konserni työllistää yli 700 taloushallinnon ammattilaista ja toimii koko Suomessa sekä Tukholmassa ja Tallinnassa.

 

Administer-konsernin arvot:

Vastuullisuus

 

#Lupausten pitäminen

#Sitoutuminen

Kumppanuus

 

#Arvostus

#Yhteistyö

Luottamus

 

#Ammattitaito

#Avoimuus

Rohkeus ratkaista

 

#Asenne

#Lupa erehtyä

 

Sillan toimintaperiaatteet

Sillan toimintaperiaatteet ohjaavat arjen tekemistä ja varmistavat, että teemme oikeita asioita oikeilla tavoilla. Toimintaperiaatteet on työstetty yhdessä Sillan henkilöstön kanssa. 

 

Hyvä työntekijä- ja asiakaskokemus

Hyvän työntekijäkokemuksen rakentaminen on pitkä prosessi, mutta työ on nyt alkanut. Pyrimme löytämään tapoja motivoida ihmisiä ja varmistaa, että he viihtyvät Sillalla ja nauttivat työstään.

Viime kädessä kaiken toimintamme tavoitteena on onnistunut asiakaskokemus. Se syntyy monesta elementistä. Kivijalan muodostaa laadukas peruspalvelu, missä palkat maksetaan ajallaan ja oikein. Emme tyydy peruspalveluun vaan haluamme kehittää paitsi omaa toimialaamme myös asiakkaan prosesseja uudelle tasolle. Kumppanimme ovat sitoutuneita ja luotettavia, ja käyttämämme järjestelmät digitaalisten palvelujen kärkeä.

Silta-Tietoa-Meistä-Työntekijä-Asiakaskokemus

Operatiivinen erinomaisuus  –
meillä ja asiakkaalla

Omat prosessimme tulee olla tarkkaan mietityt ja niitä pitää parantaa jatkuvasti. Avainroolissa ovat sekä ihmiset että järjestelmät. Onnistunut yhteistyö edellyttää myös, että ymmärrämme asiakkaan prosessit syvällisesti ja autamme asiakkaita toimimaan oikein. 

Silta-Tietoa-Meistä-Operatiivinen-Erinomaisuus

Jämäkkä ja yksilöä arvostava johtaminen

Läpi koko organisaation yksilötasolta johtotasolle jokainen johtaa omaa työtään ja palvelua, jota tarjoaa. Tulemme kiinnittämään huomiota esimiestyöhön, koska hyvällä henkilöjohtamisella saadaan paljon aikaan. Haluamme, että jokainen kokee työn mielekkääksi ja että jokaisen yksilölliset vahvuudet tulisivat huomioitua arjen työssä.

Silta-Tietoa-Meistä-Johtaminen-Yksilönarvostus

Rohkeus uudistaa, kokeilla ja tehdä valintoja

Työskentelemme Sillalla hyvin perusturvallisessa ympäristössä. Haluamme kannustaa ihmisiä rohkeasti kokeilemaan ja luomaan uutta toimintakulttuuria.Palkanlaskijan rooli muuttuu samalla tapaa kuin maailma ympärillämme, kun digitalisaation myötä syntyy uusia ratkaisuja ja toimintatapoja. Kun puolet ideoista ja luovista innovaatioista epäonnistuu, silloin olemme olleet riittävän rohkeita.

Silta-Tietoa-Meistä-Rohkeus-Uudistaa

Kasvua valituilla palvelualueilla

Silta kasvaa, se on selvä. Kasvu on meille sekä sisäistä että ulkoista. Sisäisesti kasvamme parantamalla henkilöstön työntekijäkokemusta, osaamista ja tehostamalla toimintaprosesseja. Ulkoisesti kasvamme tuomalla asiakkaille uusia, palkkapalveluja tukevia lisäpalveluita ja tekemällä entistä tiiviimpää yhteistyötä kumppaneidemme kanssa.

Silta-Tietoa-Meistä-Kasvua-Valituilla-Palvelualueilla

Johtoryhmä

 
Toni_Leppänen_Silta 1080 x 1080

Toni Leppänen

Toimitusjohtaja
Jussi Jaakkola

Jussi Jaakkola

Kaupallinen johtaja
Jukka Iivonen

Jukka Iivonen

Tietohallintojohtaja
paula_kalli_pieksamaki

Paula Kalli

Director, Business Unit
tiina_terava-kilpi_helsinki

Tiina Terävä-Kilpi

Director, Business Unit
Riina Kosonen (2)

Riina Kosonen

Director, Partnerships
silta_profile_image

Tiina Apajalahti

HR Business Lead
silta_profile_image

Suvi Pietilä

Business Controller

Kumppaneitamme

Yhteistyökumppanimme ovat alansa edistyksellisimpiä toimijoita. Teemme heidän kanssaan tiivistä yhteistyötä parhaan mahdollisen palvelukokonaisuuden tarjoamiseksi asiakkaillemme.

 
cgi-logo
CGI

CGI:n palkka- ja HR-ratkaisut soveltuvat sekä yksityis- että julkissektorille ja erikokoisten organisaatioiden tarpeisiin. Ratkaisun tukemana maksetaan jo 1,3 miljoonan suomalaisen palkat. CGI:lla on yli 30 vuoden kokemus palkanlaskentaohjelmien kehityksestä. Yritys kehittää järjestelmiään yhdessä asiakkaidensa kanssa.

mepco_musta_png (002)
Accountor/Mepco

Accountor HR Solutions toimittaa Sillalle Mepcoa, Suomen suosituinta palkka- ja HR-ratkaisua. Mepco on moderni ja pitkälle automatisoitu ratkaisu vaativiin palkkahallinnon prosesseihin. Se voidaan liittää yhteen erilaisten HR-järjestelmien ja työaikaratkaisuiden kanssa.

visma-logo
Visma

Visma Enterprise Oy tarjoaa monipuolisesti henkilöstön- ja työvoimanhallintaratkaisuja. M2:n avulla tehostetaan matka- ja kululaskutuksen käsittelyprosessia. Tiima on työajan kirjaamiseen, kohdistamiseen, suunnitteluun ja seurantaan tarkoitettu tehokas työkalu, joka tulkitsee myös työaikaa.

hiq-logo
HiQ

HiQ Finland on erikoistunut vaativiin verkkoliiketoiminnan ja sähköisen asioinnin ratkaisuihin, prosessi-integraatioon sekä laadunvarmistukseen. HiQ toimittaa Sillalle kokonaisia järjestelmiä tai järjestelmän osatoteutuksia sekä projektiammattilaisia.

Nepton-logo
Nepton

Nepton toimittaa Sillalle työajan ja henkilöstöhallinnan ratkaisuja. Yhtiö uudistaa työajanhallinnan prosessit helpoiksi, selkeiksi ja tehokkaiksi. Yhtiö toimittaa uudet työajanhallinnan ratkaisut yli sadalle yritykselle. Käyttäjämäärä lähenee jo 100 000 henkilöä.

sympa-logo
Sympa

Sympa HR kokoaa organisaation HR-tiedon selkeäksi kokonaisuudeksi, ja se on helppo yhdistää muihin järjestelmiin. Sympa auttaa hyödyntämään dataa päätöksenteon tueksi ja minimoi henkilöstöhallinnon rutiinitehtävät.

castrensnellman-logo

Työsuhdejuridiikan palvelut tarjoamme yhteistyössä Castrén & Snellmanin kanssa. Yhteistyön kautta Sillan asiakkaat saavat Suomen parhaan, työnantajien avustamiseen erikoistuneen työoikeuspalvelun tuen päivittäiseen työsuhdejuridiikkaan, työsuhdetta koskeviin riita- ja rikosasioihin, yt-neuvotteluihin sekä muihin työsuhdeasioihin.

avalo_logo_blue_transparent-500-1
Avalo

Avalo haastaa perinteiset prosessit ja optimoi asiakkaidensa kassanhallintaa talousjohdon tarpeiden mukaisesti. Yritys on erikoistunut auttamaan taloushallinnon palvelukeskuksia ja ERP-ohjelmistokumppaneita maksuliikenteen digitalisoinnissa ja optimoinnissa.

Ota yhteyttä myyntiin

Omat palkat ja asiakaspalvelun yhteystiedot löydät tästä.