1 minuutin luku

Alanvaihtajan tavoitteena asiantuntijatyö palkkahallinnossa - Silta

Alanvaihtajan tavoitteena asiantuntijatyö palkkahallinnossa - Silta

Carita Haverinen aloitti Taitotalon merkonomiopintoihin kuuluvan viiden kuukauden pituisen työharjoittelun Sillassa marraskuussa. Carita toimii harjoittelijana parinkymmenen henkilön palkkatiimissä, joka hoitaa yhtä, isoa asiakkuutta. Tiimin työ on vaativaa; palkansaajien työsuhteissa sovelletaan peräti 13 erilaista työehtosopimusta. Tästä Carita pitää, sekä työn monipuolisuudesta ja mahdollisuudesta tehdä töitä sekä toimistolla että etänä.

Carita Haverinen(1)

Palkka-asiantuntijan työ on monipuolista ja päivät todella vaihtelevia. Aivoilla pitää olla jumpattavaa, Carita Haverinen sanoo.

Perehdytys ja työhön opastus on Caritan mukaan toiminut erinomaisesti. Perehdyttäjillä on ollut riittävästi aikaa, ja heiltä on saanut tarvittaessa hyvin apua. Carita on tyytyväinen myös työnantajaan, Administer-konserniin ja Siltaan, ja kertoo hyvän mielikuvan vain vahvistuneen työharjoittelun edetessä.

Viisikymppisellä Haverisella on takana pitkä ura esihenkilötehtävissä logistiikka- ja kaupan aloilla. Uran varrella myös palkanlaskenta, myynti- sekä ostoreskontrat ovat tulleet tutuiksi. Hän halusi vaihtaa esihenkilötyöt asiantuntijatehtäviin, ja nimenomaan palkkahallinto kiinnosti. Niinpä hän etsi eri koulutusvaihtoehtoja, ja sopivin löytyi Taitotalosta. Koulutus tapahtuu pääosin työharjoittelun kautta tai oppisopimuksella, ja tämä on erityisesti Caritan mieleen.

Tekemällä oppii kaikkein parhaiten, Carita Haverinen sanoo.

Caritan tiimiesihenkilönä toimivan Satu Karppisen mukaan palkka-asiantuntijan työssä pärjää, kun on positiivinen asenne, innokas ja haluaa oppia uutta. Sadun mukaan Carita edustaa kaikkia näitä. Karppinen kertoo työharjoittelun olevan hyvä rekrytointikanava: se tarjoaa mahdollisuuden kokeilla alaa, ja koulutuksen kautta on mahdollista myös työllistyä. Satu Karppisen tiimiinkin on tullut useampi palkka-asiantuntija työharjoittelun kautta.

Kunhan opinnot on saatu valmiiksi, Caritan haaveissa siintää tulevaisuus, jossa osan aikaa vuodesta töitä voisi tehdä ulkomailla, esimerkiksi Espanjassa. Hän arvostaa kuitenkin suomalaista työmaailmaa ja toivoo, että töitä voisi tehdä nimenomaan suomalaiselle yritykselle etätyönä.