1 minuutin luku

HR-harjoittelijan sydäntä lähellä on työhyvinvointi -Silta

HR-harjoittelijan sydäntä lähellä on työhyvinvointi -Silta

Administer-konsernin HR-tiimi tarjoaa HR:n tukipalveluita kaikille konserniyhtiöille eli palkkahallinnon palveluita tarjoavalle Sillalle, tilitoimistoliiketoimintaa harjoittavalle Administerille, ohjelmistoyritys EmCelle sekä talous- ja asiantuntijatalo Econialle. Isossa konsernissa HR:n palvelut ovat laajat ja monipuoliset, henkilöstöeduista rekrytointiin, työnantajamielikuvan kehittämiseen ja työhyvinvointiin.

Lahden alueelta kotoisin oleva, nykyään Tampereella asuva Milla Scarcia aloitti konsernin HR-tiimin harjoittelijana marraskuussa 2022. Harjoittelu on osa Rastor-instituutin koulutusohjelmaa, josta valmistutaan HR-asiantuntijaksi. Harjoitteluaikana neljä päivää viikossa tehdään töitä yritykselle ja yksi päivä opiskellaan. Kaiken kaikkiaan ohjelma kestää puoli vuotta eli Milla Scarcia valmistuu HR-asiantuntijaksi toukokuussa 2023.

27-vuotias Milla Scarcia valmistui ensin luokanopettajaksi ja ehti tehdä opettajan töitä pari vuotta. Vanhempainloman jälkeen Milla päätyi opiskelemaan, koska ei ollut täysin tyytyväinen työhönsä opettajana. Hän kuitenkin kokee, että työ opettajana, pedagogiikan opinnot sekä hyvinvoinnista tehty gradutyö muodostavat hyvän pohjan HR-ammattilaiselle.

Millaa kiinnostaa erityisesti työhyvinvointi ja työnantajamielikuvan kehittäminen. Millan mukaan parasta HR-harjoittelijan työssä on yhdessä tiimin kanssa tekeminen. Mieluiten Milla on tulevaisuudessakin töissä isomman yrityksen palveluksessa, koska se tarjoaa monipuolisia tehtäviä ja haasteita.

Työn säännöllinen tauotus on tärkeää oman jaksamisen ja työhyvinvoinnin kannalta. Nykyisessä työssä arvostan sitä, että voin pitää lounashetken rauhassa. Se ei opettajan työssä ollut aina mahdollista, kun välitunnit ja ruokailut kuluivat oppilaiden asioita hoitaessa, Milla kertoo hymyillen.

Administer-konsernissa työskentelee vuosittain noin 60 harjoittelijaa eri tehtävissä ja harjoittelijat nähdään hyvänä väylänä rekrytointiin. Konsernissa on parhaillaan käynnistymässä oma trainee-ohjelma, jonka myötä harjoittelijoihin ja alanvaihtajiin sovellettavaa valmennusprosessia kehitetään ja tehostetaan.