1 minuutin luku

5 tärkeintä esimiestaitoa

5 tärkeintä esimiestaitoa

Ovatko hyvät esimiestaidot luontaisia piirteitä vai voiko niitä opetalla? Onneksi voi, sillä hyvän johtamisen ja esimiestyön merkitys työn arjessa on todella suuri. Vastikään tehdyn tutkimuksen mukaan juuri huono johtaminen on toiseksi yleisin syy työpaikan vaihtamiseen.

Miten siis kehittää itseään esimiehenä ja saada henkilöstö viihtymään ja onnistumaan työssään entistä paremmin? Listasimme esimiehen viisi tärkeintä taitoa, joiden avulla jokainen esimies voi loistaa.

1. Kuuntelemisen taito

Todellinen esimiehen taito on olla aktiivisesti läsnä hetkessä ja kuunnella henkilöä, jonka kanssa on vuorovaikutuksessa. Häiriöiden täyttämässä työelämässä sosiaalinen media huutaa huomiota, sähköposti piippailee tai puhelin soi jatkuvasti. Siksi voit olla varma, että saat positiivista huomiota, jos osaat laittaa kännykän äänettömälle ja tietokoneen kiinni sen hetken ajaksi, kun keskityt kuulemaan ja kuuntelemaan keskustelukumppaniasi.

2. Luottamuksen rakentamisen taito

Hyvä esimies antaa luottamuksen eikä sitä tarvitse ansaita. Yhä useampi työntekijä tekee tietotyötä, jolloin riittää suuntaviivojen antaminen ja sparrailu matkan varrella. Työntekijät arvostavat, kun osoitat luottavasi alaistesi taitoihin ja ongelmanratkaisukykyyn.

3. Inhimillisyys

Kun luottamus toimii, on esimiehellä hyvät valmiudet toimia vuorovaikutustilanteissa omana itsenään ja oman persoonansa kautta. Inhimillisten luonteenpiirteiden näyttäminen tekee esimiehestä mielenkiintoisen ja samalla myös helpommin lähestyttävän. Hyvä esimies osaa korostaa parhaita ominaisuuksiaan. Samalla hän osaa olla rehellinen ja nöyrä kehitettäville piirteilleen. Itseluottamus ja itsetuntemus antavat perustan toimivalle esimiestyölle.

4. Vuorovaikutustaidot

Esimiestyö on kiinnostuksen osoittamista niitä ihmisiä kohtaan, joiden esimiehenä toimii. Esimies ei voi enää istua yksin kulmahuoneessaan, vaan hän on läsnä jatkuvasti työpaikan arjessa ja tekee töitä nykyään usein samanlaisella työpisteellä kuin muutkin avokonttoritilassa.

Hyvin toimivassa esimies-alaissuhteessa palautetta annetaan usein ja kumpaankin suuntaan. Aiemmin luotu luottamus mahdollistaa rakentavan kommunikoinnin ilman pelkoa väärinymmärryksistä. Eikä enää pelkästään riitä, että esimiehen kiinnostus yltää vain työhön liittyviin aiheisiin. Työntekijät joustavat, jos töihin on aamulla kiva tulla. X- ja Z-sukupolville työpaikasta on muotoutumassa kodin jatke, joten kulttuurin luominen ja kiinnostus työntekijöiden elämästä työpaikan ulkopuolella korostuvat entisestään esimiestyössä.

Lue lisää Sillan tekemästä nopeasta kyselystä, jossa tutkimme mitä sukupolvi Z odottaa työelämältä: linkki

5. Näkemyksellisyys

Hyvä esimies toimii työssään loogisesti ja pystyy osoittamaan jämäkkää päätöksentekokykyä. Ympärillä tapahtuvat muutosryöpyt taitava esimies pystyy hallinnoimaan niin, että henkilöstön suuntaan esimiestyö näyttäytyy rauhallisena ja tasapainoisena toimintana. Työn ja vapaa-ajan erottamisen taito on osoitus siitä, että esimies tietää mitä tekee. Hyvä esimies osaa sanoa myös ei, kun sille on tarvetta. Loppu viimein esimies kantaa vastuun tiimistään tai yksiköstään, joten hänen on pystyttävä huomioimaan asioiden laajempi perspektiivi ja tekemään ikäviäkin päätöksiä tarvittaessa.

 

Me Sillassa voimme auttaa organisaationne johtamiskäytäntöjen kehittämisessä. Lue lisää Sillan HR-palveluista täältä!