1 minuutin luku

Kyykkytehtaasta kumppaniksi

Kyykkytehtaasta kumppaniksi

Psykologinen turvallisuus on muotisana, jota käytetään kuvaamaan hyvän, modernin organisaation avointa ilmapiiriä ja johtamista. Yrityskulttuuria, jossa on lupa olla rakentavassa hengessä eri mieltä, erehtyä, oppia. Omien työntekijöiden henkinen hyvinvointi on nykyisellä työvoimapulan aikakaudella ymmärretty monissa yrityksissä ottaa keskiöön, samoin meillä Sillassa ja laajemmin Administer-konsernissa. Sen sijaan asia, josta kukaan ei vielä toistaiseksi suureen ääneen puhu, on kumppaneiden ja heidän työntekijöiden hyvinvointi.

Kimmo Herranen CEO2

Vendor management on 90-luvun termejä. Jo työuraa aloittaessani viime vuosituhannen puolella, puhuttiin ensimmäistä kertaa partner managementista tai kumppanihallinnasta. Aito kumppanuus pitää sisällään olettaman, että molemmat osapuolet hyötyvät tasapuolisesti kumppanuussuhteesta. Vendor – Client -suhteessa taas on selvä kaiku yksipuolisesta alihankkija – päämies -suhteesta. 2020-luvun kumppanuus ei ole vendor managementtia, vaan ihmisten ja osaamisen kunnioitusta riippumatta siitä, minkä työnantajan nimi palkkakuitissa lukee. Palveluntarjoajan menestys ja heidän työntekijöiden henkinen hyvinvointi koituu lopulta aina asiakkaan eduksi.

Henkinen yliote alihankkijan työntekijöitä kohtaan, taloudellinen alistussuhde ja yksipuolinen sanelu kuvaavat hyvin vendor managementin henkeä. Voin avoimesti todeta, että me emme onnistu tuottamaan haluttua palvelukokemusta tällaisessa palvelusuhteessa. Parhaat kokemukset meillä Sillassa on asiakkuuksista, joissa asiakas ymmärtää oman etunsa olevan yhtenäinen meidän etumme kanssa. Toimivassa asiakassuhteessa kaikki osiot ovat balanssissa: asiakaskokemus on hyvä, työntekijät voivat hyvin ja kannattavuus on kunnossa. Vain jos molemmat osapuolet ovat tyytyväisiä, yhteistyö on kestävällä pohjalla.

Keskustelin hiljattain asiakkaan HR-johtajan kanssa näkemyksestä, jossa kumppaneiden työntekijöistä pidetään yhtä hyvää huolta kuin omista. Asiakkaamme oli asiasta täysin samaa mieltä. Myös heille ihmisten hyvinvointi ja hyvä kohtelu pitkien projektien aikana on ensisijaisen tärkeää ja halusivatkin apua tämän saavuttamiseen. Uskon, että pystymme auttamaan heitä konsultoimalla omien kokemuksiemme ja jo tekemiemme toimenpiteiden pohjalta.

Palkanlaskenta on kuin lennonjohtoa: tarkkuutta ja ammattitaitoa vaativaa. Sitä ei helposti huomata silloin kun se toimii. Ilmatilamme on rajallinen. Me Sillassa pystymme ottamaan tänä vuonna uusiksi asiakkaiksemme kaksi suurta ja kymmenen keskisuurta asiakasta. Lämpimästi tervetuloa asiakkaaksemme testaamaan miltä 2020-luvun kumppanuus tuntuu.

SILTA - ota yhteyttä