1 minuutin luku

Tulevaisuuden palkkapalvelu rakennetaan yhdessä asiakkaiden kanssa

Tulevaisuuden palkkapalvelu rakennetaan yhdessä asiakkaiden kanssa

Toni Leppänen 4

Administer-konserniin kuuluva Silta on Suomen suurin palkkapalveluiden tuottaja. Meillä on asiakkainamme sekä kansainvälisiä suuryrityksiä että erikokoisia suomalaisia yrityksiä, joiden ansiosta asiantuntemuksemme ja osaamisemme kattaa laajasti hyvin erilaiset palkkahallinnon tarpeet.

Olemme rakentaneet Sillassa oman visiomme siitä, millainen meidän mielestämme on tulevaisuuden ylivoimainen ja paras palkkapalvelu. Tähän työhön haluamme mukaan myös asiakkaamme. Sillan asiantuntijoiden lisäksi prosessiin kuuluvat tärkeinä osina asiakkaidemme esihenkilöt, HR-henkilöt ja kaikki ne yli satatuhatta palkansaajaa, joille palkkaa Sillan kautta maksamme. Ymmärtämällä kaikkia palkkaprosessiin osallistujia, kykenemme rakentamaan sujuvimman ja luotettavimman palkkaprosessin.

Panostamme voimakkaasti palkkaprosessin automaatioon ja tekoälyn hyödyntämiseen. Haluamme koneen hoitavan ihmisen puolesta vertailut, täsmäytykset, tarkistukset ja rutiininomaiset, yksinkertaiset päätökset. Tavoitteemme on, että palkka-asiantuntijamme keskittyvät niihin prosessin osiin, joissa tarvitaan sellaista osaamista ja vaativaa päättelyä tai tulkintaa, jota koneäly ei voi tarjota.

Simosta, palkkojen mobiilisovelluksesta, rakennamme työsuhteen ”sveitsiläisen linkkuveitsen”, josta on hyötyä tilanteessa kuin tilanteessa. Mihin sinä haluaisit Simo-sovellusta käyttää? Palkansaajien tiedottamiseen? Haluatko rakentaa Simosta rajapinnan johonkin yrityksenne järjestelmään? Voisiko palkansaaja käyttää Simoa asiakaspalvelun käyttöliittymänä Sillan palkkatiimin suuntaan? Mahdollisuuksia on valtavan paljon. Haluamme priorisoida niitä ominaisuuksia, jotka ovat asiakkaillemme ne kaikkein tärkeimmät.

Sillassa on alan parhaat asiantuntijat. Tätä asemaa haluamme entisestään vahvistaa. Tavoitteenamme on jatkossakin, että Sillan asiantuntijoilla on käytössään parhaat työvälineet ja menetelmät. Prosessimme ovat laadukkaimmat ja sujuvimmat myös tulevaisuudessa.

Asiakasyritystemme organisaatiossa ja järjestelmissä tapahtuu paljon ennen kuin aineisto tulee meille Siltaan varsinaista palkanlaskentaa varten. Palkkaprosessi on laaja kokonaisuus, joka vaikuttaa työntekijään koko työsuhteen ajan. Tämän vuoksi prosessien oikeellisuus on varmistettava ja hiottava kuntoon liittymien, käytäntöjen ja aikataulutusten osalta. Näin voimme varmistaa, että palkkansa ansainneet palkansaajat ovat tyytyväisiä.

Administer-konserni laajentaa palveluitaan talous- ja palkkahallinnon, HR-palveluiden, ohjelmistojen ja yritysjuridiikan konsultointiin. Tämän myötä voimme tukea asiakkaitamme aiempaa laajemmin ja myös yksittäisillä toimeksiannoilla ja selvityksillä erityiskysymyksiin liittyen.

Haluamme kuulla, mikä teille on tulevaisuuden palkkapalvelussa tärkeää. Olkaa rohkeasti yhteydessä minuun tai omaan yhteyshenkilöönne ja kertokaa toiveenne. Paras ja ylivertainen palkkapalvelu rakennetaan yhdessä!

 

Kirjoittaja on Sillan asiakkuuksista ja liiketoiminnan kehityksestä vastaava johtaja